Lappeenrannan Vuoden työmatkapyöräilijä 2017 on Eija Seppänen!

Eija Seppänen on näyttänyt esimerkkiä aktiiviseen työmatkapyöräilyyn pitkän työuransa aikana.

Eija pyöräilee ympäri vuoden Skinnarilasta keskussairaalaan vastuksista huolimatta. Kolmivuorotyö tuo oman haasteensa pyöräilyyn varsinkin talvella jolloin kunnossapito ei aina ole ehtinyt aurata väyliä. Eijan kulkuväline on näilläkin keleillä pyörä sen ollessa hänen mukaansa autoa luotettavampi. 

Eijasta sanottua: 
"Eija on ikäisekseen sitkeä sissi pyöräilemään. Säällä kuin säällä, vuorosta kuin vuorosta, vihreä pyöräilykypärä vilkkuen hän painaa Skinnarilasta sairaalalle kesät talvet ."

1. kunniamaininnan ansaitsee Elmo Olkkonen.

Elmo on näyttänyt koulutovereilleen ja opettajille, että koulumatkan voi kulkea pyörällä vuodenajasta riippumatta.

Elmo pyöräilyy kouluun, hänen varustus on olosuhteiden mukainen, hän osaa tarvittaessa korjata pyöränsä ja mikä hienointa, hän on myös auttanut muita lainaamalla pyöräänsä.

Elmosta sanottua:
"Elmo innostaa muitakin esimerkillään, meitä opettajiakin, lähtemään kotoa kouluun ja töihin pyörällä säässä kuin säässä"


2. kunniamaininnan ansaitsee Terho Lassila.

Terho on päivittäisellä pyöräilyllä antanut rohkaisevaa esimerkkiä ja toiminut myös aktiivisesti kunnollisten pyöräilyvarusteiden puolestapuhujana.


Terho on pyöräillyt vuosia työmatkansa yhteensä 30 km päivässä kaikissa säissä. Hän on kokenut myös pyöräilyn nurjan puolen mutta se ei ole säikäyttänyt pois satulasta.

Terhosta sanottua:
"Hän jaksaa pyöräillä, huonollakin kelillä pitkät työmatkat. Haavereitakin on vuosien varrella sattunut, mutta hymy ei ole Terholta hyytynyt!"

 

Lappeenrannan Vuoden pyöräilyteko 2017 on Kyläpyöräily!

Kyläpyöräily on ainutlaatuinen ja Lappeenrantalainen tapahtuma joka saa ihmiset pyöräilemään ja tutustumaan lähiseudun kyliin.

Kyläpyöräily on järjestetty jo 22 vuoden ajan. Tapahtuma on tutustuttanut lukemattoman määrän Lappeenrantalaisia kauniisiin kylämaisemiin joissa moni muuten kovin harvoin tulisi vierailleeksi. Kyläpyöräilyn pitkäaikainen järjestäjä Sauli Vainikka on tehnyt tapahtuman järjestämisen myötä palveluksen sekä pyöräilylle että tapahtumassa mukana oleville kylille.


 

Lappeenrannan vuoden 2017 työmatkapyöräilijän ja vuoden pyöräilyteon haku on jälleen käynnissä!

Taustatietoa

Lappeenrannan Vuoden työmatkapyöräilijää etsitään jo seitsemännen kerran! Vuoden työmatkapyöräilijä 2017 valitaan työtovereiden, ystävien tai perheenjäsen ehdotusten pohjalta. Työmatkapyöräilijän valinnalla halutaan tuoda esiin henkilöitä, jotka edistävät pyöräilyä pyöräilemällä itse ja samalla toimimalla esimerkkinä muille. Haluamme myös kannustaa ihmisiä liikkumaan enemmän. 

Samalla etsitään ja palkitaan vuoden pyöräilyteko.

Kuka voi tulla valituksi vuoden työmatkapyöräilijäksi?

Ehdokas voi olla ison tai pienen yrityksen työntekijä, joka käyttää polkupyörää arjessa ja kulkee säännöllisesti aina mahdollisuuksien mukaan työmatkat pyöräillen. Myös nuori polkupyörällä koulutiensa taivaltava voi yhtä lailla olla ehdokkaana.

Valinnassa huomioidaan pyöräilyn säännöllisyys, ympärivuotisuus, varusteet ja vaatetus, kypärän käyttö ja kulkuneuvosta huolehtiminen. Tärkeintä on kuitenkin hyvän esimerkin antaminen muille sekä pyöräilyn hyvien puolien esiintuominen positiivisella ja kannustavalla tavalla. Valittavan henkilön tulee asua Lappeenrannassa. Pyöräilymatkan pituus ei ole valintakriteeri.

Mikä on vuoden pyöräilyteko?

Vuoden pyöräilyteko-kunnianimi myönnetään taholle, joka on vuoden aikana tehnyt hyviä tekoja pyöräilyolosuhteiden parantamiseksi tai pyöräilyn helpottamiseksi. Teko voi olla työnantajan toimintaa työmatkapyöräilyn mahdollistamiseksi tai kaupan asiakkailleen rakentama hyvä pyöräparkki. Tai jotain muuta pyöräilyä helpottavaa toimintaa.

Ketkä valitsevat vuoden työmatkapyöräilijän

Valitsijaraadin muodostavat Juhani Sirkiän johdolla Sulo Tuuliainen (Saimaan latu), Matti Pesu (Lappeenrannan pyöräilijät ry) ja Tomi Lapinlampi (SkibikeTeam).


Miten toimia?

Ehdota Vuoden työmatkapyöräilijää ja vuoden pyöräilytekoa!

Ehdotukset tulee lähettää sunnuntaihin 14.5 mennessä sähköpostiosoitteeseen juhani.sirkia@outlook.com

Mukaan ehdotukseen tulee luonnollisesti liittää ehdotetun nimi, koulu tai työpaikka, yhteystiedot sekä selkeä perustelu ehdokkaan sopivuudesta kunnianosoituksen saajaksi.

Voittajat julkistamisaika julkaistaan pian.

 

 

Lappeenrannan vuoden työmatkapyöräilijä ja vuoden pyöräilyteko 2016

Vuoden työmatkapyöräilijä

Vuoden 2016 työmatkapyöräilijä on Timo Lampi. Timo työskentelee Sammonlahden Seurakunnassa nuorisotyönohjaajana. Timoa suositelleet työkaverit toteavat Timon pyöräilevän työmatkansa Lauritsalasta Sammonlahden kirkolle säällä kuin säällä. Työmatkaa kertyy noin 10,5 km per sivu. Timo on toiminnallaan hyvä esimerkki niin nuorisolle kuin omille työkavereilleenkin.

Kunnianmaininnan valinnassa ansaitsevat Jonna Pulliainen ja Tuula Heino. Jonna Pulliaisen sitkeys liikkua pyörällä työ- ja vapaa-aikana on huomattu laajasti ja ystävät ovat todenneet pyöräilyn jatkuvan säästä riippumatta. Jonna kuljettaa lapsia pyörällä päiväkotiin ja äskettäin on hankittu uusi pyörän peräkärry vanhan kuluttua loppuun. Tuula Heino pyöräilee päivittäin työhön Maakuntagalleriaan Sammonlahdesta kesät talvet. Sen lisäksi hän pyöräilee aktiivisesti myös vapaa-aikana miehensä kanssa ja näyttää aktiivisen elämäntavan esimerkkiä lähipiirilleen.


 
 

Vuoden pyöräilyteko

Vuoden 2016 Pyöräilyteko myönnettiin Lappeenrannan kaupungin Opetustoimelle.

Opetustoimi on ottanut pyöräilyn edistämisen monipuolisesti huomioon ja vienyt ohjelmaa eteenpäin kouluihin esimerkillisesti. Oppilaita on kannustettu liikkumaan koulumatkat omalla lihasvoimalla kuten pyöräillen tai kävellen. Opetustoimi on myös edistänyt lasten huomioonottamista koulualueiden liikennesuunnittelussa ja turvallisten pyöräparkkien toteuttamisessa koulualueille. Opetustoimi on rakentanut yhteistyötä paikallisen pyöräily-yhteisön kanssa ja toiminut aktiivisena ja luotettavana tiedonvälittäjänä kouluihin.

Onnea kaikille palkituille! 

 

 

Vuoden 2015 työmatkapyöräilijä on Matti Aalinniemi

Matti Aalinniemi on toiminut vahvana suunnannäyttäjänä arkipyöräilijänä ja työmatkapyöräilijänä. Aalinniemi on perheensä kanssa tehnyt merkittäviä valintoja, perustanut liikkumista voimakkaasti polkupyöriin ja pyöräilyyn ja näyttää näin esimerkkiä ekologisten ja terveellisten kulkumuotojen hyödyntämisessä. Matti Aalinniemi työskentelee Kimpisen Lukiossa.

Ehdottajat ovat kuvanneet Aalinniemen toimintaa näin:

Lapsiperheelliseltä on rohkea veto myydä pois auto ja siirtyä pelkästään pyöräilyyn. Matti hänen perheensä käyvät esimerkkinä siitä, että ilman autoakin pärjää kun vain tekee valintoja. Aalinniemet liikkuvat paikasta toiseen pyörillä. Kaksi tytärtä pääsee päiväkotiin pyöräntarakalla, vanhemmilla ei ole pitkä matka polkea töihin ja ruokaostokset mahtuvat pyörälaukkuihin ja reppuihin.

Vaikka Matin työmatka Pikisaaresta Kimpisen lukioon ei ole pisimmästä päästä, kulkee hän pyörällä myös työpäivien aikana.  

Aalinniemet ovat laskeneet säästävänsä satoja euroja kuukaudessa, kun ei ole auton kuluja maksettavana. Säästöt he satsaavat mm. hyviin polkupyöriin, laadukkaisiin ulkoiluvaatteisiin.

Lisäksi raati haluaa palkita Jonna Pulliaisen sekä Sini-Kirsi Kurvin.

Jonna Pulliainen (Fazer Makeiset Oy) on näyttänyt esimerkkiä nuorille ja vanhoille siinä, miten arkinen liikkuminen ja lasten liikuttaminen tehdään polkupyörällä. Jonna on hoitanut kodin, päiväkodin ja työpaikan välisen liikkumisen lapsen kanssa ympärivuotisesti polkupyörää ja peräkärryä käyttäen. Sää tai kunnossapidon vaihteleva tila ei ole saanut Jonnaa kyseenalaistamaan kulkumuotovalintojaan. Ehdottajat ovat kuvanneet Jonnan toimintaa näin:

Jonna polkee säästä riippumatta pyöräperäkärrin kanssa päiväkotiin n.1,5 km, vie lapsen hoitoon ja ajaa sieltä töihin Fazer makeisille n. 2,0 km. Sama homma iltapäivällä toisinpäin. Kesät talvet. Eikä tässä vielä kaikki, myös vapaa-ajalla kulkeminen tapahtuu pyörällä.

Syksyllä pyörä saa alleen nastat ja sekä kuskilla että kärrissä istuvalla pikku typyllä on aina kypärät päässä joten turvallisuus on huomioitu.

Kuinka moni polkisi tuiskussa ja tuulessa, räntäsateessa? Tai työntäisi pyörää sankassa lumipyryssä lumikinoksissa ensin päiväkotiin ja sitten töihin? Tämä tyttö sen tekee.


Sini-Kirsi Kurvi  (Eksote, Keskussairaala) on koko lähes 40-vuotisen työuransa ollut työmatkapyöräilijä ympärivuotisesti, säällä kuin säällä. Sini on sinnikkäällä esimerkillään osoittanut, että pyöräily voi olla samanaikaisesti arkinen kulkumuoto, liikuntaharrastus, retkeilyharrastus ja lomailumuoto.

Ehdottajat kuvaavat Sinin toimintaa näin:

Sinillä työmatkapyöräilyksi ei riitä matka suorinta reittiä Skinnarilasta sairaalalle, vaan hän pyöräilee kiertoteitä. Koskaan en ole nähnyt häntä ilman kypärää. Lisäksi hän pyöräilee vapaa-ajallaan paljon, milloin tapahtumissa, milloin ystäväporukalla ulkomaita myöten. 

Hän on kannustanut meitä sohvaperuna-työtovereita liikkeelle, mm. auttanut omalla panoksellaan työyksikkömme voittamaan kilometrikisan.

Ensi vuonna Sini on jäämässä lakisääteiselle vanhuuseläkkeelle eikä hän tämän vuoden jälkeen enää voi tulla vuoden työmatkapyöräilijäksi. Siksi toivomme täällä että valinta kohdistuisi Siniin.

 

Onnittelut kaikille palkituille! Vuoden työmatkapyöräilijän valitsijaraati haluaa lisäksi kiittää kaikkia tuttaviaan ehdottaneita sekä kaikkia ehdotettuja pyöräilijöitä. Toinen toistaan parempien ehdotettujen joukosta oli tänäkin vuonna erittäin vaikea valita voittaja. Raati haluaa myös kiittää ja kannustaa kaikkia lappeenrantalaisia työmatka- ja arkipyöräilijöitä! Enemmän pyöräilijöitä tarkoittaa sujuvampaa ja turvallisempaa pyöräily-ympäristöä.



Aiempien vuosien palkitut

2016 Vuoden työmatkapyöräilijä: Timo Lampi, Vuoden pyöräilyteko: Lappeenrannan kaupungin Opetustoimi

2015 Matti Aalinniemi

2014 Annika Lönnroth

2013 Jukka Kotisalo

2012 Vuokko Hämäläinen

2011 Mirja Moilanen